.

perjantai 26. helmikuuta 2010

Tutkintotyön herättämät tunteet

Miten suhtautua tutkintotyön nostattamiin tunteisiin?

Ratkaisevaa tutkintotyössä kehittymisen kannalta on suhtautuminen työn herättämiin tunteisiin, erityisesti negatiivisiin tunteisiin. Silloin ei tarvitse mennä mukaan jokaiseen tunnekuohuun. Nuoren elämään kuuluu ylireagoiminen ja tunteiden voimakas näyttäminen. Tutkintotyössä ja tärkein tekijä on valppaus omien tunteiden suhteen ja kyky tiedostaa, mitä tuntee, ennen kuin reagoi. Tämä on sekä itsetuntemusta että ammattitaitoa.

Ihmissuhdetyöhön liittyy myös tietämys vuorovaikutuksessa tapahtuvasta tunteensiirrosta: ilmiöstä, että toiseen ihmiseen liittyvä tunne voi siirtyä hänen kanssaan vuorovaikutuksessa olevaan henkilöön. Vielä tavallisempaa on, että toisen ihmisen tunne-elämä, varsinkin kehittymätön tai voimakkaasti heilahteleva tunne-elämä, aiheuttaa vastaanottavassa osapuolessa voimakkaan vastatunteen. Eli ihminen kokee tunteita, joiden voimakkuutta ja määrää hän saattaa hämmästellä, tai jopa ahdistua niistä, ellei hän oivalla niiden johtuvan toisesta osapuolesta.

Miksi tutkintotoimikunta muuttaa sääntöjä juuri kun sen toimikausi loppuu?

Kysymys:

Teimme sopimuksen jo kuusi vuotta sitten. Silloin emme sopineet mistään digitaalisesta porfoliosta. Meille se on täysi mahdottomuus. Olemme aina toimineet sopimuksen mukaan. Sopimuksessamme ei digitaalista portfoliota mainita. Miksi vaaditte arvioijien allekirjoituksia, tähän asti on riittänyt, että tutkintovastaava allekirjoittaa paperit? Miksi tutkintotoimikunta muuttaa sääntöjä juuri kun sen toimikausi loppuu? 


Vastaus:
Maailma muuttuu, ja niin muuttuu tutkinnotkin. Tutkintotoimikunnan tehtävä on valvoa ja kehittää alan tutkintotoimintaa. Tehtävänsä mukaisesti sillä on oikeus pyytää tutkintoon liittyviä dokumentteja nähtäväkseen. Näin toteutuu myös tutkinnon suorittajan oikeus. Tänä päivänä suurin osa alan prosesseista tapahtuu ainakin osittain digitaalisesti. Yksinomaan analogisilla työmenetelmillä ei alan ammattitutkintoa pysty suorittamaan. 

Prosessit, joista ei digitaalista dokumenttia synny voidaan luonnollisesti kuvailla vaikka kirjallisesti. Kirjallinenkin tuotos tallennetaan nykyään digitaalisesti. Tämän pitäisi olla ihan itsestään selvää av-alan ammattilaiselle eikä mikään mahdottomuus. Av-viestinnän tutkintotoimikunnan sopimuskumppanit ovat ratkaisseet vaatimuksen portfoliosta niin, että ne teettävät portfolion tutkinnonsuorittajan näyttötyönä. Myös monissa muissa tutkinnoissa käytetään digitaalista portfoliota tallentamaan työprosessin kulku. Av-alalla digitaalinen portfolio syntyy usein ilman lisäresursseja työprosessin tuotteena:)

Tutkintovastaava vastaa yhteistyöstä tutkintotoimikunnan kanssa. Hänen allekirjoitustaan ei tutkintotuorituksiin edes vaadita, sillä tutkintosuorituksen hyväksyy kolmikanta työnantajan, työntekijän ja opetusalan edustaja allekirjoituksin. Varsinkin kun allekirjoitus on epäselvä vaaditaan myös nimen selvennys. 


torstai 11. helmikuuta 2010

Seminaari uusista tutkinnon perusteista ja median tulevaisuudesta

Tutkinnon perusteiden muuttumisen johdosta tutkintotoimikunta järjestää seminaarin yhteistyössä Otavan opiston kanssa 19. - 18.3. 2010 Mikkelissä. Tarkoitus on visioida alan työelämän koulutuksen näkymiä ja saada pieniä avauksia eri oppilaitoksista, tutustua niiden hyviin käytäntöihin ja syventyä ammattioppimisen teemoihin. Teemana on ”Paikallismedian tulevaisuus ja uudistetut av-viestinnän tutkinnot – ruutia oppilaitoskohtaisten opetussuunnitelmien tekoon”. Lisätietoja Sanna Brauer Otavan Opisto.

perjantai 5. helmikuuta 2010

Siirtymäkausi tutkinnon uudistuessa

Hei,
 
toivon keskustelua / päätöstä media-assistentin tutkinnon uudistuksen siirrtymävaiheesta. Asiaa on helpompi lähestyä käytännön esimerkin valossa: tutkinnonsuorittaja aloittaa tutkintoon valmistautumisensa nykyisen tutkintorakenteen mukaisesti esim. alkusyksystä 2010. Näyttösuunnitelma ja tarvittava koulutus suunnitellaan kestämään kaksi vuotta.
- Kuinka kauan tutkinnon järjestäjä voi järjestää 2001 perusteiden mukaisia näyttöjä? Olisi kohtuullista, että tutkinto voidaan suorittaa vähintään kaksi vuotta aloittamisen jälkeen samoilla perusteilla. Tosin matkan varrella voi tulla arvaamattomia yllätyksiä, jotka haittaavat opintojen edistymistä.
- Milloin tutkinnon järjestäjä voi vielä aloittaa nykyisillä perusteilla tutkintoon valmistavan koulutuksen? Uusien perusteiden voimaantulosta ei käsittääkseni ole julkaistu tarkkaa päivämäärää. Voimmeko markkinoida syksyn 2010 koulutuksia nykyisellä rakenteella?
 
Ystävällisin terveisin,
Ami-säätiö, Amiedu
Mauri Laine
Koulutuspäällikkö
Viestintätekniikka

mauri.laine@amiedu.fi
www.amiedu.fi