.

torstai 30. syyskuuta 2010

Uusien tutkinnon järjestämissopimusten laadinta

Kysymys:
Opistomme audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinnon järjestämissopimus päättyi heinäkuun lopulla. Saimme kuulla, että kaikki tämä vuoden tutkintotilsuudet hoituvat vielä vanhalla. Nyt olen hakemassa uutta järjestämissopimusta. Seuraava tutkintoon valmistava koulutus alkaa opistollamme tammikuussa 2011. Onko uusia määräyksiä tai ohjeita, joita minun tulee ottaa huomioon uutta hakemusta tehdessäni?

Vastaus:
Aivan oikein! Kaikki sopimukset on voimassa vuoden loppuun. Koulutusta varten ette tarvitse voimassa olevaa tutkintosopimusta. Sopimus pitää olla voimassa siinä vaiheessa kun teillä alkaa näytöt.

Uusia sopimuksia laadittaessa pitää tietenkin huomioida uudet av-viestinnän perustutkinnon valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet, jotka koskee myös näyttöjä.

Opetushallitukselta on tulossa uusi Näyttötutkinto-opas, jossa on joitakin uusia ohjeita ja määräyksiä, mutta sopimusten tekoon näillä ei ole merkitystä. Kaikki tarvittavat ohjeet löytyy myös vuoden 2007 painoksesta. En ole varma, saadaanko uutta opasta tulevaan koulutustilaisuuteen, mutta kuten sanottu vanhakin opas riittää toistaiseksi.

Keskustellaan asiasta lisää oppilaitospäivillä Kaarinassa 13.10.2010. Katso ohjelma

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Miksi ammattitutkinnon järjestämissopimusta laadittaessa pitäisi ottaa huomioon perustutkinnon valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet?