.

tiistai 12. helmikuuta 2013


Kysymys
Miten hyväksilukea suoritettuja vanhoja tutkinnon osia uusimuotoiseen tutkintoon?

Vastaus
Opiskelijalla on oikeus suorittaa tutkinto vanhojen tutkinnon perusteiden mukaan. Opetushallitus suosittelee kuitenkin, tutkinto suoritettaisiin uusien tutkinnon perusteiden mukaisesti ja vanhat tutkinnon osat hyväksi luettaisin soveltuvin osin. Tämä on useimmin myös tutkinnon suorittajan etu. Keskeneräisiä tutkinnon osia ei kuitenkaan voi hyväksi lukea, vaan ne täytyy suorittaa kokonaan uusien tai vanhojen tutkinnon perusteiden mukaisesti riippuen siitä miten on sovittu tutkinnon suorittajan kanssa. Vanhojakin tutkinnon osia voidaan suorittaa vanhojen tutkinnon perusteiden mukaan, mikäli tutkinnon järjestäjällä on vaha voimassa oleva lupa. 


"Mikäli tutkinnon suorittajalla on luotettavia selvityksiä aikaisemmin osoitetusta osaamisesta, arvioijat arvioivat niiden vastaavuuden suhteessa näyttötutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimuksiin. Arvioijat esittävät dokumentin tutkintotoimikunnalle tunnustettavaksi osaksi näyttötutkinnon suoritusta. 

Mikäli tutkinnon suorittaja on jo aikaisemmin osoittanut ammattitaitonsa jossakin tutkinnon osassa, aiemmin suoritettu tutkinto tai tutkinnon osa on esitettävä tunnustettavaksi osaksi näyttötutkintona suoritettavaa tutkintoa. Aikaisemmin hankitulle ja osoitetulle osaamiselle ei voida asettaa mitään yleistä takarajaa, mutta osaamisen ajantasaisuus voidaan varmistaa. 

Osaamisen tunnustamisesta päättää tutkintotoimikunta. Tunnustettavaksi voidaan esittää myös tutkinnon perusteisiin sisältyvät todistukset erillispätevyyksien suorittamisesta, jos ko. erillispätevyyttä osoittava todistus on voimassa. Yksittäisiä ammattitaitovaatimuksia tai pelkästään työn lopputulosta ei voida esittää tunnustettavaksi ellei tutkinnon osaan sisälly kuin yksi ammattitaitovaatimus. Näyttötutkinnon järjestäjän on tehtävä esitys tutkintotoimikunnalle aiemmin osoitetun osaamisen tunnustamisesta heti hakeutumisvaiheen jälkeen ennen tutkintotilaisuuksien aloittamista."(Näyttötutkintoopas 2012:11)

Edellä mainittu tarkoittaa, että arvioijat (kolmikanta) arvioivat kirjallisesti jo suoritettujen vanhojen tutkinnon osien soveltuvuutta uuteen tutkintoon ja tekee tutkintotoimikunnalle esityksen aiemmin osoitetun osaamisen tunnustamisesta soveltuvin osin. Suunnitelmassa tulee näkyä miltä osin tutkinnon osat tunnustetaan ja miltä osin tukinnon osia pitää täydentää ja kuinka tutkinnonosien täydentäminen toteutetaan. Tutkintotoimikunnan päätös aiemmin osoitetun osaamisen tunnustamisesta pitää saada ennen tukintotilaisuuksien aloittamista.